Nyt oikeesti. En tiiä kehtaanko ees sano mitä nää viimesimmät päivät oon puuhaillut, mutta kyllä, oon lanittanu poikien kanssa. No okei, Pasi ja Antti pelas ja meikä facebookkas messissä, silti aika noloa!
No sitten tänään, ko sain huijattua äitin mun kanssa kirpparille ja seppälään, niin sain sen samalla huijattua ostaan meikälle ton paidan, huivin ja maailman hienoimman laukun. Tää on taas tätä meikän kasikytluvulle haikailua. En kerenny olla elossa vielä sillon, pitää mun saaha jotenki fiilistellä!
Ennen en kyllä tajunnut naisia jotka ostaa hulluna laukkuja ja tässä kohtaa voisinki lainata erästä
viisasta naista tokaisemalla "Meikälle se on se ja sama, että minkä värisessä muovikassissa ne kamat kantaa." Joo oon huomannut, että tuo lause ei enää oikeen iske meikään. Oon alkanu ostaan hulluna laukkuja. Mutta eikös myöntäminen oo paranemisen ensimmäinen askel!
Kuten varmaan sokkeetki huomas, meikän huone on suht jäätävän sotkunen. Nyt alanki seuraavaksi sitte raivaamaan tota kaatopaikkaa!
-Henriikka
